Tony Hagerlund: Poikittaisia yhteyksiä pitäisi parantaa
(Helsingin Sanomat 22.12.2014) Pian kymmenen vuoden takaiset linjaukset palaavat kummittelemaan metron automatisoinnin ajauduttua umpikujaan. Laitureiden pidentäminen jälkikäteen olisi sekä hankalaa että kallista.Kuormituslaskelmien mukaan 2020-luvulla ruuhkia syntyy etenkin Kulosaaren sillalta Helsingin keskustaan päin mennessä. Avainkysymys onkin miten voitaisiin ohjata matkustajia käyttämään myös muita kulkuvälineitä kuin metroa.Esimerkiksi pikaraitiotieyhteys Herttoniemestä Pasilan kautta Meilahteen ohjaisi osan matkustajista maan päälle jo Herttoniemestä alkaen. Osa Helsingin keskustaan suuntautuvista matkoista vie keskustaan vain koska nopeita vaihtoehtoja ei ole tarjolla.Metron kuormitusta voi keventää myös muilla keinoin kuin satsaamalla metrotunneleihin tai juniin. Parantamalla poikittaisi joukkoliikenneyhteyksiä voidaan sekä saada tyytyväisempiä matkustajia kuin väljempiä metrojunia.Tony HagerlundEspoon kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsen (vihr)