Marjut Joensuu, Jarmo Lius ja Hannele Helander: Vanhempainvapaa kuuluu myös isälle

(Länsiväylä 5.4.2009) Tilastojen valossa lisääntymisikäinen mies on työnantajalle hyvä valinta: tutkimusten mukaan pienten lasten isät tekevät pisimpiä työpäiviä. Isät pitävät vanhempainvapaapäivistä Suomessa vain 4 prosenttia.Työpaikoilla miehet saattavat kokea painostusta ja isän päätös keskittyä lapsiinsa saatetaan kyseenalaistaa. Tällöin miehen oma päätös jäädä vanhempainvapaalle on vaikea. On ilmeistä, että miehet kohtaavat vanhemmuuteensa liittyvää syrjintää huoltajuuskiistoissa ja työpaikoilla. Kolikon kääntöpuoli on se, jos naisilta kysytään työhaastattelussa perheen perustamissuunnitelmista ja sairaan lapsen hoitojärjestelyistä.Perhe- ja työelämän tasa-arvo edistyy ja perhe voi hyvin, kun molemmat vanhemmat osallistuvat lapsen hoitoon tasavertaisina. Siksi vanhempainvapaa on jaettava nykyistä tasa-arvoisemmin. Tasa-arvo työelämässä ja huoltajuuskiistoissa merkitsee hyvinvoinnin kasvua. Kun vanhempainvapaa jakautuu tasaisesti molemmille vanhemmille, vanhemmuudesta aiheutuvat kustannukset jakautuvat tasaisemmin työnantajien kesken.Vanhempainvapaiden jakamisessa ei saa jäädä tuijottamaan yksinomaan synnytystä. Mies- tai naisparilla on oltava yhtäläiset oikeudet kuin eri sukupuolta olevilla. Myös yksinhuoltajien, etä- ja adoptiovanhempien ja muiden perinteisestä ydinperheestä eroavien perhemuotojen oikeudet vanhempainvapaisiin on turvattava. Lapselle vanhemmuus on aina yhtä tärkeää, järjestyi se missä muodossa tahansa.Kannatamme vanhempainvapaan jakamista kolmeen osaan, joista kummallekin vanhemmalle on määritelty yksi kolmannes ja kolmas on vanhempien päätettävissä.Marjut Joensuupuheenjohtaja, Espoon Vihreät Naiset ryJarmo Liusvihreän miesliikkeen aktiiviHannele Helanderpsykoterapeutti (VET), vihr.

Edellinen
Edellinen

Marjut Joensuu: Byrokraatit kielikylpyihin

Seuraava
Seuraava

Tony Hagerlund: Tapiolan tulevaisuus on joukkoliikenteessä