Koodiopisto

Diginatiivi suomalaisnuori on todettu Himalajan jetin ja Loch Nessin hirvion kaltaiseksi taruolennoksi. Todellisuudessa suomalaisten nuorten itseluottamus omiin tietoteknisiin taitoihin on laskenut vuosisadan alusta alkaen, eivätkä kaikki nuoret osaa käyttää tietokonetta työvälineenä.

Ei ihme, sillä keskustelu koulujen tuntijaosta ja opetusohjelmista on keskittynyt uskonnon tuntimäärään ja kaunokirjoitukseen. Käsi ylös, kuka on kuluvan vuoden aikana edes yhden kerran kirjoittanut ”kaunoa”?

Nyt nuorten digiuunouteen on lopulta havahduttu, ja konekirjoitus ja ohjelmointi ollaan ottamassa opetusohjelmiin. Mallia on otettu Virosta, jossa ohjelmointia opetetaan jo ekaluokkalaisille.

10-sormijärjestelmä säästää aikaa ja vaivaa kaikissa ammateissa, mutta onko ohjelmointi sellainen kansalaistaito, joka kaikkien on syytä hallita?

Toisaalta, algoritminen ajattelu, kyky ymmärtää älykkäiden järjestelmien toimintaa _on_ tietoyhteiskunnan yleissivistystä.

Toisaalta, tietoyhteiskunnassa tarvitaan myös paljon muuta yleissivistystä kuten tiedonhallintataitoja, tietoturvataitoja, medialuku- ja kirjoitustaitoja, digitaalista sosiaalista pääomaa sekä tietysti tietotekniikan peruskäyttötaitoja.
Mihin kaikkeen koulupäivät riittävät?

Ehkä parempi vaihtoehto olisi ottaa mallia Suomen musiikkiopistoista ja urheiluseuroista.

Musiikista ja urheilusta kiinnostuneille lapsille ja nuorille on tarjolla ammattimaista valmennusta, jonka ansiosta maailman konserttisalit ja jäähallit ovat täynnä suomalaisia ammattimuusikoita ja -urheilijoita.

Entä jos tarjolla olisi samalla periaatteella toimivia koodiopistoja, joissa tietotekniikasta, ohjelmoinnista ja automaatiosta kiinnostuneet lapset ja nuoret saisivat koulun jälkeen asiantuntevaa opetusta ja ohjausta lahjojensa kehittämiseen.

Illalla ylpeät vanhemmat hakisivat lapsensa kotiin, treenaamaan saamiaan koodaustehtäviä kotitietokoneella.