Apotista poisjääminen ei poista järjestelmien kehitystarvetta
Espoon kaupunginhallitus päätti maanantaina kokouksessaan yksimielisestivetäytyä Apotti-hankkeesta. Sen sijaan Espoo aikoo jatkokehittää nykyisiäjärjestelmiä yhteensopivaksi Kanta-hankkeen ja kansallisen palveluväylänkanssa. Nykyjärjestelmien korvaaminenkaan ei ole poissuljettu, muttahankkeet tullaan toteuttamaan modulaarisina, pienempinä kokonaisuuksinatarpeiden mukaan. Apotti-päätös tulee valtuuston päätettäväksi 28.1.Espoon Vihreät pitää Espoon päätöstä järkevänä. Apotti-hankkeessa onsuuria riskejä, jotka liittyvät ennen kaikkea järjestelmän hankintatapaan,tekniseen kokonaisratkaisuun sekä puutteelliseen toimintatapojen muutoksenhallintaan.Päätös irtautua maakunnan yhteisestä hankkeesta ei ole helppo. Apotti onhanke, jonka kaikki osapuolet toivovat onnistuvan. Terveydenhuollontietojärjestelmät ovat monin paikoin tiensä päässä ja tiedonsiirronongelmat todellisia. Tahto projektin onnistumiselle on vahva, koskavaihtoehtoa ei ole ja toiveet ovat suuria. Yhdessä tekeminen kuulostaahyvältä ratkaisulta, mutta jos projektilla on näin heikot lähtökohdat,yhteinen projekti ei ratko näitä ongelmia vaan tekee todennäköisestäepäonnistumisesta entistä kalliimman.Olennaista on kuitenkin kysyä: mitä tämä käytännössä merkitsee?Apotti-hankkeen itsensä etenemiselle tuskin juuri mitään, kuten projektinjohto on jo kommentoinut. Espoon osalta asia on kuitenkin tärkeämpi.Kannattaa pitää mielessä, että Apotin hylkääminen itsessään ei oleratkaisu: Espoon täytyy nyt miettiä itse se, miten tästä mennään eteenpäin.Nykyjärjestelmien kehittäminen on välttämätöntä. Nykyisin Espoossa käytössä oleva asiakastietojärjestelmä Effica ei mahdollista saumatonta tiedonsiirtoa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä.Tärkeää onkin, että uusia järjestelmän osia kilpailutettaessa pidetäänmielessä fiksu ohjelmistonkehitystapa ja vahva projektiohjaus. Ja erityisentärkeää on, että Espoossa ei pysähdytä nyt lepäämään laakereille. Espoossa tarvitaan toimiva potilastietojärjestelmä, joka mahdollistaa kitkattomantiedonsiirron perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon ja eri järjestelmien välillä. Tämä tarkoittaa kuitenkin myös rahallista panostusta. Espoo säästää pitkän penninjättäytymällä Apotista. Myös oman järjestelmän jatkokehitys maksaa, ja tähän tulee olla valmis osoittamaan varoja.